Jani Pernell, Part 3

Yes! Jatketaanpa tarinaa taas eteenp√§in ūüôā Artikkelikuva on vuodelta 1998 ja tavoitteellista treeni√§ takana reilu vuosi. Treenasin tosi kovaa ja t√§ht√§imen√§ oli tulevaisuudessa kilpailut. Sin√§ vuonna miesten fitness oli ensimm√§ist√§ kertaa esill√§ ja menin sit√§ innokkaana katsomaan. Kisat j√§rjestettiin muistaakseni Helsingin kulttuuritalolla. Kisassa oli mukana my√∂s Teuvo Loman ūüėČ

Paraisilta oli kaksi oman kylän kaveria kilpailemassa. Kyösti Kurvinen ja Svante Strömborg. Svante entisenä kehonrakentajana painoi kisassa 96kg ja oli todella massiivinen näky. Hävisi kuitenkin niukasti Pasi Inkiselle joka kuittasi ansaitusti 1.sijan. Pasin fysiika oli juuri sitä mitä aloin tavoittelemaan.
Silloin p√§√§tin, ett√§ jonain p√§iv√§n√§ itsekkin kisaan samassa lajissa. ¬†Olin t√§ysin myyty! Toki fanitin kehonrakentajia, mutta en itse√§ni pystynyt n√§kem√§√§n sellaisissa massoissa. Olin ehk√§ enempi mielelt√§ni ”fitness” ūüėČ Ja alusta asti minulle ollut t√§rke√§√§ dopingvapaa urheilu. Omilla geeneill√§ niin pitk√§lle kuin p√§√§see!
Vuonna 2000 siirryin ensimm√§iselle ”kaupalliselle” yksityisomisteiselle kuntosalille treenaamaan. Sali oli Sports Gym, jonka omistaja oli Fitness/kehonrakentaja Svante. Ilmapiiri salilla oli eritt√§in motivoiva. Ammensin kaiken tiedon ja liikepankit Svantelta. Kehitys eteni hiljalleen. Voimatasot nousivat tasaisesti. Pieni√§ v√§litavoitteita asettelen kokoajan. Tavoitteena oli mm. nostaa 100kg penkist√§, ennen kuin t√§yt√§n 18. Nostin sen p√§iv√§√§ ennen syntt√§reit√§! ūüôā

20161004_162423

Tuosta vielä selkäkuvaa vuodelta 98`

Jatkan taas tarinaa seuraavassa osassa!

– Jani Trecman –

Laitetaas loppuun hyv√§ T√ĄRPPI lis√§ravinnepuolelta ūüėČ Minulla jokaisessa treeniss√§ mukana. VITARGO!!! T√§m√§n tuotteen ansiosta suorituskyky nousee ensimm√§isest√§ k√§ytt√∂kerrasta l√§htien. Energiaa, kest√§vyytt√§ ja mahtavaa pumppia. Jos et ole koskaan kokeillu, tulet YLL√ĄTTYM√Ą√ĄN tehosta! Suosittelen l√§mpim√§sti kokeilemaan. Ennen treeni√§ 30-70g ja treenin aikana sama satsi. Linkki alla:

Vitargo Electro Energy

Jätä kommentti

* -merkatut kentät pakollisia

Copyright @ 2015-2017 Voimaravinteet.fi. All rights reserved.
Ostoskori on tyhjä